varsinais-suomen lentopallotuomarit ry
etusivu
säännöt
hallitus
arkisto
galleria
ajankohtaista
historiikki
linkit
palaute

SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Lentopallotuomarit Ry. Sen kotipaikkana on Turku ja toiminta-alueena Varsinais-Suomen piiri. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä yhdistykseksi.

Yhdistyksen tarkoituksena on kasvattaa ja tukea päteviä, fyysisesti ja psyykkisesti korkeatasoisia lentopallotuomareita. Tämän tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää voittoa tavoittelematta mahdollisimman tehokasta, monipuolista ja ajanmukaista erotuomareiden koulutus- ja virkistystoimintaa.
Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä ja henkisenä tukena sekä lentopallotuomarien yhteisten taloudellisten oikeuksien valvojana pyrkien samalla tuomaritoiminnan yleisen arvostuksen lisäämiseen. Yhdistys toimii yhteistyössä toisten yhdistysten, seurojen yms. kanssa ja pyrkii toimimaan mahdollisuuksiensa mukaan lentopalloilun hyväksi muidenkin kuin omien jäsentensä keskuudessa järjestämällä yhteistilaisuuksia.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi hankkia varoja toimeenpanemalla asianmukaisella luvalla rahankeräyksiä tai arpajaisia, ottamalla vastaan lahjoituksia, järjestämällä lentopallo-otteluja sekä muulla tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.

Yhdistyksen jäseneksi pääsee jokainen Suomen Lentopalloliiton hyväksymä Varsinais-Suomen piirissä toimiva lentopallotuomari. Vuosittain suoritettavan jäsenmaksun suuruus päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa.

Kantajäseneksi, joka vapautetaan vuotuisen jäsenmaksun suorittamisesta, pääsee yhdistyksen jäsen suorittamalla kertamaksuna jäsenmaksun kymmenkertaisena. Tukijäseneksi voidaan yhdistykseen hyväksyä sellainenkin lentopallon kannattaja, yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka ei ole suorittanut lentopallotuomaritutkintoa. Tukijäseniltä perittävän vuotuisen tai kertakaikkisen jäsenmaksun suuruus päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa. Tukijäsenillä on yhdistyksen kokouksissa puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Muut saavutetut jäsenedut säilyvät.

Jäsen, joka ei täytä sääntöjen määräämiä velvollisuuksia tai toimii yhdistyksen tavoitteiden vastaisesti tai muuten käytöksellään haittaa yhdistyksen pyrkimyksiä, voidaan erottaa yhdistyksestä. Erottamispäätös on tehtävä yhdistyksen varsinaisessa tai ylimääräisessä kokouksessa ja tullakseen hyväksytyksi sen on saatava kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Yhdistyksen kunnia-jäseneksi voidaan valita henkilö, joka aktiivisella toiminnallaan yhdistyksen ja sen tarkoitusperien hyväksi, ansaitsee yhdistyksen erityisen kiitollisuuden. Kunniajäsen voidaan valita vain hallituksen ehdotuksesta yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa ja ehdotus hyväksytään, jos enemmistö annetuista äänistä sitä kannattaa.

Yhdistyksen asioita hoitaa vuodeksi kerrallaan valittava hallitus johon kuuluu puheenjohtaja ja kuusi jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on kutsuttava koolle, jos vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii ja on päätösvaltainen jos vähintään neljä henkilöä on läsnä. Yhdistyksen kokous tai hallitus voi tarvittaessa valita yhdistykselle muitakin toimihenkilöitä.

Hallituksen tehtävänä on:
1. johtaa ja valvoa yhdistyksen toimintaa sekä toimeenpanna varsinaisen ja ylimääräisten kokousten päätöksiä
2. hoitaa yhdistyksen omaisuutta, jonka hoidosta se on vastuussa
3. laatia toimintakertomus edelliseltä vuodelta
4. laatia toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle
5. pitää tilejä ja laatia talousarvio
6. kutsua koolle yhdistyksen varsinainen ja ylimääräiset kokoukset
7. pitää jäsenluetteloa
8. hoitaa yhteyttä niihin liittoihin, järjestöihin, seuroihin ja muihin yhteisöihin, joiden kanssa tapahtuva yhteistyö edistää yhdistyksen tavoitteiden saavuttamista
9. muutenkin aktiivisesti toimia sääntöjen 2§:ssä mainittujen päämäärien hyväksi.

10§ Yhdistyksen tilit päätetään kunkin vuoden viimeisenä päivänä. Tilit ja muut yhdistyksen hallintoa koskevat asiakirjat on toimitettava ennen tammikuun 15 päivää yhdistyksen tilintarkastajille sääntöjen 11 §:ssä määrättyä tarkoitusta varten.

11§ Tilintarkastajien tulee tammikuun loppuun mennessä antaa hallitukselle kirjallinen yhdistyksen vuosikokoukselle osoitettu kertomus suorittamastaan yhdistyksen tilien ja hallinnon tarkastuksesta.

12§ Yhdistyksen päätösvaltaa käyttää yhdistyksen helmikuussa pidettävä vuosikokous. Asiat, jotka jäsenet haluavat käsiteltäviksi yhdistyksen vuosikokouksessa, on esitettävä hallitukselle kirjallisesti viimeistään joulukuun 15 päivään mennessä. Yhdistyksen ylimääräisiä kokouksia ja/tai muita tilaisuuksia järjestetään tarvittaessa hallituksen harkinnan mukaan tai jäsenistön esityksestä. Yhdistyksen ylimääräinen kokous on pidettävä silloin, jos vähintään yksi kymmenesosa jäsenistä sitä kirjallisesti ja ilmoittamassaan tarkoituksessa sitä vaatii. Hallitus kutsuu yhdistyksen kokoukset koolle sanomalehti-ilmoituksella, sähköpostilla, tekstiviestillä tai kirjeellä vähintään 1 viikkoa ennen kokousta.

13§ Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asia:
1. suoritetaan kokouksen avaus, valitaan puheenjohtaja ja sihteeri
2. valitaan pöytäkirjatarkastajat ja ääntenlaskijat
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi toimintakaudeksi
6. valitaan hallituksen muut jäsenet seuraavaksi toimintakaudeksi
7. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä tarkastamaan seuraavan toimintakauden tilejä ja hallintoa
8. päätetään, miten yhdistyksen tiedotustoiminta järjestetään
9. määrätään hallituksen puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkiot sekä tilintarkastajien palkkiot seuraavaksi toimintakaudeksi
10. käsitellään hallituksen laatima vuosikertomus ja päätetään sen hyväksymisestä
11. esitetään yhdistyksen tilit edelliseltä toimintakaudelta ja tilintarkastajien lausunto
12. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tai muista toimenpiteistä, joihin edellisen toimintakauden hallinto antaa aihetta
13. hyväksytään seuraavan toimintakauden toimintasuunnitelma
14. hyväksytään seuraavan toimintakauden talousarvio
15. määrätään yhdistyksen jäseniltä, kanta- ja tukijäseniltä kannettavan jäsenmaksun suuruus ja päätetään maksujen kantotapa
16. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
17. keskustellaan muista esille tulevista asioista.

14§ Yhdistyksen kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa ja suljetussa äänestyksessä arpa, muissa asioissa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kokouksen päätökset sitovat koko jäsenistöä. Vaalit on suoritettava suljetuin lipuin, jos yksikin osallistuja sitä vaatii.

15§ Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin, rahastonhoitajan tai jonkun toisen hallituksen jäsenen kanssa. Yhdistyksen kulut hyväksyy puheenjohtaja tai rahastonhoitaja.

16§ Näitä sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa, jos muutosta kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

17§ Yhdistys voidaan purkaa ja sen toiminta lopettaa yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa, jos purkamisehdotusta kannattaa vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä.

18§ Yhdistyksen lopettaessa toimintansa sen varat luovutetaan hyväntekeväisyyteen. Yhdistyksen viimeinen hallitus päättää lahjoituskohteen.

Kerhon jäsenmaksu vuodelta 2011 on 20 €,
maksut erotuomareiden tilille FI1157100440067916, 15.4.2011 mennessä.

päivitetty 1.4.2011



Content Management Powered by CuteNews